maanantai 30. kesäkuuta 2008

Forest-pentue 1-vuotta

Noin se vuosi sitten vierähti..todella nopeasti. Vastahan vauvelit syntyivät ja nyt on jo ensimmäinen syntymäpäivä.

Oikein hyvää syntymäpäivää lapsukaisille ja kaikkea hyvää elämään!

tiistai 24. kesäkuuta 2008

Keskikesän juhla takana

Juhannuskin on sitten juhlittu. Vietimme viikonlopun kotosalla. Ystäväperhe tuli aattona asuntovaunullaan kylään ja juhannus sujui oikein rattoisasti. Lauantaina suunnittelimme Rovaniemelle lähtöä, mutta se jäi suunnitteluasteelle. ;) Aada alkoi viikonloppuna tiputtaa karvaansa oikein kunnolla ja varsin sopivaan aikaan taas vaihteeksi. Aadalle ominaiseen tyyliin turkki lähti oikein kunnon laattoina/tuppoina ja mukavia läiskiä oli pitkin kylkiä.

Sunnuntai-aamuna puoli 7 Ulla, Ilona ja Salla tulivat hakemaan meitä ja lähdimme ajamaan kohti Rovaniemeä. Olisimme Aadan kanssa jääneet ihan suosiolla kotiin nukkumaan, jos kaveri ei olisi ollut koirineen menossa. Sen verran karseassa kunnossa Aada oli. Mutta luvattu mikä luvattu, joten matkaan lähdettiin.

Rovaniemelle saavuttiin hyvissä ajoin, koska bernien kehä alkoi klo.9. Rovaniemellä oli vesisade. Oikein mainio näyttelysää. Päivän mittaan ilma alkoi onneksi selkiintymään ja toiveita oli, ettemme kastuisi. No turha luulo...heti narttujen kehän alettua alkoi satamaaan ja Riitan ollessa Kiran kanssa kehässä vettä tuli jo kunnolla. Sitten kun menin Aadan kanssa kehään niin vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Olimme kuin uitetut koirat sanan varsinaisessa merkityksessä. :)

Seuraavaksi oli sitten paras narttu-kehä ja vettä tuli edelleen kuin aisaa. Aada ei suostunut enää juuri juoksemaankaan. Kärvisteli puolta pienemmässä koossa vesisateessa ja ilme oli sanoinkuvaamaton. Paras narttu-kehässä sijoituimme kolmanneksi ja Aada sai vara-serttin. Narttujen voittaja tuli Ruotsista ollen jo aiemmin Ruotsin, Norjan ja Tanskan muotovalio. Nyt sitten sertti ja Suomen muotovalion arvo. Lisäksi voittaja sai CACIB:in. Toiseksi tullut narttu oli norjalainen. Tällä oli meriittejä vielä enemmän eli POHJ & N MVA. Toiseksi tulleelle tuli vara-CACIB. Ollaan kyllä sijoitukseen ihan tyytyväisiä. Ei me huonoille hävitty. ;)

Tässä Aadan arvostelu:

Vahva narttu. Feminiininen pää. Normaali kaula. Hyvät kehon mittasuhteet. Hyvä rinnansyvyys. Hyvä luusto. Normaalit kulmaukset. Hyvät sivuaskeleet. Hieman villainen turkki.

Nauratti tuo villainen turkki maininta. Se nimittäin todella tuntui siltä, kun pohjavilla irtosi tuppoina ja kun sade vielä kasteli. :) Sijoitus siis AVO ERI 1 ja se vara-sertti (millä ei mitään tee) tuli kaupan päälle. Tuomarina oli Benny Blid Von Schedvin Ruotsista.

Eilen sitten vedin koko pohjavillan huitsin nevadaan ja Aada on sitten aika paljas tyttö. Oulun sunnuntain näyttelyyn ilmoitin sen, mutta jää nähtäväksi mennäänkö.

Nyt nautiskellaan taas täällä maalla kesästä ja ah niin ihanista hyttysistä!

lauantai 14. kesäkuuta 2008

"Paska" reissu :)

Otsikko ehkä hiukan kärjistetty, mutta syykin selviää kun luette eteenpäin. ;)

Kävimme tänään Suomussalmella ryhmänäyttelyssä. Tuomarina oli Satu Ylä-Mononen. Lähdimme Ullan, Aadan ja Ilonan kans matkaan klo. 7.00. Matka sujui hienosti ja saavuimme näyttelyyn hyvissä ajoin. Joskus lähempänä kymmentä pääsimme Aadan kanssa kehään. Aada oli heti hirveän haluton juoksemaan ja käyttäytyi jotenkin "ahdistuneesti". Tuomari tykkäsi Aadan tyypistä kovasti ja sanoi tämän olleen päivän paras koira ja hänen suosikkinsa, mutta ei voi antaa ERI:ä, koska koira käyttäytyy niin "jäykästi". :) Eihän siinä mitään, mutta kun sertti ja samalla ROP lipsahti siinä sormien välistä, koska kukaan muu leonbergi ei saanut ERI:ä. No siinä vaiheessa en osannut vielä harmitella. Naureskeltiin vaan, että on meillä huonot koirat täällä, kun ei kukaan ollut ERI:n arvoinen. Lähdimme heti autolle kävelemään ja kuinkas ollakkaan..Aada alkoi kesken kävelyn vääntää järjetöntä torttua pihalle. Raukalla oli hillitön kakkahätä..ilmankos kehässä ahdisti! Aloitteleva koiranäyttelijä taas oppi uutta...koiralta pitää tulla torttu AINA ennen kehään menoa. Tästä lähtien kyttään kiikarilla pihalla ja varmistan, että Aada kakkaa ennen näyttelyyn lähtöä.

Arvostelu oli siis erinomainen ja jos ei ois se pyllyssä vaivannut paine vaikuttanut niin ahdistavasti niin oltais taas yhtä serttiä rikkaampia. Mutta ehkä joku toinen kerta! Tässä vielä Aadan arvostelu:

Hyvin vahva, erinomaista tyyppiä oleva narttu. Vahva nartun pää, hieman kyömy kuonon selkä. Hyvät silmät. Löysät huulet, joissa saisi olla parempi pigmentti. Vahva luusto. Erinomainen runko. Hyvät kulmaukset. Liikkuu hyvällä askelpituudella erinomaisesti edestä ja takaa. Runsas turkki. Maski voisi olla tummempi. Saisi käyttäytyä hieman vapautuneemmin.

Arvosteluun ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Mainittakoon tässä vielä, että kävimme pari viikkoa sitten myös mätsärissä Kuusamossa ja siellä Aada oli hienosti BIS 3! Aadan tytär Fairy on ollut myös tänään Forssan KV-näyttelyssä hienosti JUN ERI 2! Onnea Fairylle ja koko perheelle!

Tässä seuraavassa kuvassa viime viikolta multanenä-kuva. Aada on juuri tullut perunapellolta...:)