lauantai 3. toukokuuta 2008

Posion näyttelyssä...

Eipä meinannut tulla eilen illalla millään uni. Sen verran paljon jännitti tämä päivä. Vielä kolmen aikaan katsoin kelloa ja yritin saada unen päästä kiinni. Alle viiteen tuntiin jäi viime yön unisaldo ja väsy alkaa olla melkoinen. Jännitys oli normaalia suurempi, kun pari viikkoa sitten Kuusamon näyttelyssä kävi niin huono tuuri ja kun näitä lähinäyttelyitä on niin harvoin niin tottakai on kaikki pelissä! :)


Lähdimme kymmenen maissa ajamaan kohti Posiota. Saavuimme paikalle hyvissä ajoin. Melkein pari tuntia odottelimme vuoroamme ennen kehän alkua. Kahdeksan leoa oli ilmoitettu ja niistä oli paikalla seitsemän. Ensin urokset ja yksi junnuluokan narttu ennen meitä. Aada sai laatuarvostelusta erinomaisen ja oli myös luokkavoittaja. Paras narttu-titteli tuli myös meille ja SERTti irtosi sitä myöten. Uroksista kukaan ei saanut ERI:ä, joten Aada nappasi samalla myös ROP-koiran tittelin. Kaikki tapahtui niin äkkiä. En edes tajunnut, että sitä urosta ei ollut kilpailemassa ROP:ista vaan sitten kun se ruusuke yhtäkkiä työnnettiin käteen niin tajusin meidän voittaneen. Hiki valui kuumassa auringossa ja tajusin vaan, että Riitta hyppäsi kaulaan onnittelemaan meitä. Kädet tärisi ja hyvä, etten ottanut lukua kehän reunalla kun jännitys laukesi. Ryhmäkehässä ei päästy neljän parhaan joukkoon ja lähdimme ajamaan kotia kohti.

Kyllä se oman koiran ensimmäinen SERTI ja kaiken kukkuraksi vielä ROP-titteli voi tuntua HYVÄLTÄ!! :) Ihana Aada vielä tässä. Kotisivujen puolella uutisissa pari kuvaa lisää...


Nyt saunomaan ja töllön ääreen. Aada sai herkkuaterian ja nukkuu raskaan päivän päätteeksi.


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Käykääpä lukemassa blogiamme... Siellä on teille "tunnustus". :)

http://pp.kpnet.fi/nana-leo